05.05.2021
Mikko Hämäläinen

Etätöitä korvesta käsin (eli kun arki käy työstä)

Kun it-alalla puhutaan mahdollisuudesta tehdä etätöitä, tarkoitetaan yleensä joko kotona keittiön pöydän ääressä nakuttamista tai toisena ääripäänä Instagram-yhteensopivaa eksoottista hiekkarantaseikkailua. Tai tarkoitettiin, kunnes korona astui kehiin.

Meillä Druidilla on suhtauduttu etätyöskentelyyn avarakatseisesti jo silloin, kun se ei ollut pandemian sanelemaa tai niin sanotusti muodikasta. Menneinä vuosina muutama kaveri asui ulkomailla, ja viime vuosina olemme palkanneet asiantuntijoita ympäri Suomea. Lisäksi olemme jo muutamaan otteeseen järjestäneet etätyöviikon, jossa on yhdessä suunnattu tekemään hommia johonkin mukavaan paikkaan. 

Koska kotimaanmatkailu on sattuneesta syystä nyt suosiossa, mietin voisiko viikon ekskursion tehdä perisuomalaisesti painumalla synkkään korpeen paiskimaan hommia.

Päätetyöntekijä karaistuu

Kohteeksi valikoitui Lieksa, koska sain sieltä ilmaisen majoituksen erään yhdistykseni kautta. Itärajan naapurissa oleva pikkukaupunki tarjoaa peruspalvelut parinkymmenen kilometrin päässä tukikohdasta ja toisella puolella mökkiä aukeavat jokia, kankaita ja soita täynnä olevat metsämaisemat. Metsistä löytyy susia, karhuja, hirviä ja majavia, jälkimmäisten ollessa töiden ohella pääasiallinen mielenkiintoni kohde vierailullani.

Kun yltäkylläisyyteen tottunut, vähän läskistynyt päätetyöntekijä raijataan paikkaan, jossa peseytyminenkin vaatii ponnisteluja, ei tylsyys pääse iskemään. Majapaikkani oli vanha, kouluna toiminut hirsirakennus mallia sähköt löytyy mutta vettä ei. Talo oli ollut koko talven tyhjillään, joten operaatio aloitettiin rapsuttelemalla hiirenp*skat pois näkyviltä paikoilta ja ryhtymällä lämmityspuuhiin.

Koska joku edellinen kyläilijä oli lipastanut moottorisahan parempaan käyttöön ja kaikki talon puutavara oli varastossa metrisinä halkoina, muodostui perustarpeiden ylläpito pienimuotoiseksi haasteeksi. Seinällä roikkunut, suurin piirtein sodanaikainen kaarisaha ei pystynyt teräksenkovaan koivuun, joten päädyin nylkyttelemään pikkuisen lahoja mäntypuita hengenpitimikseni. 

Lämmittämiseen ja peseytymiseen tarvittavaa klapia syntyi käsipelillä vain muutaman kalikan tuntivauhtia, joten päätin optimoida hygieniaan ja keskittyä vain töiden tekemiseen ja majavajahtiin. Samalla se tarkoitti, että suurin osa talosta, erityisesti se tupa, jossa etätyöpiste sijaitsi, oli tasaisessa 12 asteen lämpötilassa koko vierailuni ajan. Viileässä oleskelu on kuulemma terveellistä.

Entä ne oikeat työt?

Varsinainen työnteko kaiken muun aktiviteetin lomassa sujui hyvinkin jouhevasti. Perusrutiini reissulla oli ponnistaa neljän aikaan sängystä ja mennä katsomaan josko majavat olisivat olleet liikenteessä. Yleensä eivät olleet, ja palasin kämpälle hyvissä ajoin ennen työajan alkamista. Sitten pari hetkeä sahan kanssa ihmettelyä, mahdolliset peseytymistoimet ja linjat auki pääkaupunkiseudulle. Iltapäivällä työajan päätyttyä taas huoltohommia tai pienet päivälevot ennen kuin tie vei taas metsää kohti. Kun ilta laski, palasin pimeälle ja vähän kylmälle kämpälle vetämään hirsiä ja toistin saman operaation seuraavana päivänä. 

Töiden osalta suuri oivallus on, että oikeilla työvälineillä etähommien paiskiminen onnistuu mistä vain. Itselleni pelkällä läppärillä työskentely on lähinnä teeskentelyä, sillä ergonomian taso ja näyttöpinta-ala korreloivat suoraan työskentelyn tehoon. Ulkoinen, kannettava näyttö, erillinen näppäimistö ja hiiri, sekä kunnon laturikokoonpano, johon saa samaan värkkiin kiinni sekä läppärin että internetin välittämiseen tarvittavan puhelimen, ovat painonsa arvoisia aikaansaamisen kannalta.

Nettiyhteydethän pelaavat Suomessa jollain tasolla melkein missä vain asfalttiteiden varsilla. Itärajalle ei 5G tule koskaan yltämään, sillä käytössä olevat taajuudet ovat itänaapurilla muussa käytössä. LTE-tason mobiilinetti puski Lieksassa läppärille 70 Mbps sisään ja vajaan kympin verran kaistaa ulos. Riitti minulle.

Uutta perspektiiviä

Omalla eksursiollani erot perusmökkireissuun muodostuivat lähinnä siitä, että vieraassa paikassa kaikki on vähän hitaampaa ja hankalampaa ja satavuotias monen sadan neliön koulu ei lämpene viikossa ilman puita. Toisaalta ero normiarkeen on virkistävä ja oikeilla työvälineillä tuottavuus pysyy samana tai jopa parempana verrattuna perussuoritukseen. 

Henkinen virkistäytyminen ja vaihtelu tuovat uusia ajatuksia ja rikkovat arkirutiinit, jotka kuluneen vuoden aikana ovat tulleet turhankin tutuiksi. Arjen ongelmien muuttuminen toisenlaisiksi muuttaa ajattelutapaa myös töiden haasteiden osalta. Voin suositella.

Kirjoittaja